Historia

Laivanrakennus Turussa

1700-1800 LUKU

Laivanrakennuksen tai suurtelakkatoiminnan historia Turussa alkaa 1700 luvulta. Sotalaisten
kylän maalle jossa venäläiset olivat rakentaneet kaleereja isovihan aikaan perustettiin vuonna 1732 pieni veistämö, jonka johtajana toimi Israel Hansson. Osakkaina veistämössä olivat kauppiaat Henrik Rungeen ja Esaias Wechter. Turkuun kutsuttiin Hanssonin aloitteesta 1737 laivanrakennus-mestari Robert Fithie joka oli saanut oppinsa William Smithiltä Tukholman Djurgården telakalla. Robert Fithien ensimmäinen tehtävä oli rakentaa joen itärannalla ruoppausproomu kaupungin laskuun. Robert Fithie perusti joen länsirannalle oman veistämön vuonna 1742, jossa rakennettiin kaleereita venäläisten valloitettua Suomen. Vuonna 1765 Fithie luovutti veistämön pojalleen Karl Gustafille.

Henrik Hasselius sai laivanrakennusoikeudet 1755. Hasselius rakensi aluksi laivoja Turun
ulkopuolella ja asettui kaupunkiin vuonna 1774. Veneveistämöiden kukoistuskausi oli 1770
luvun alussa ja se huipentui Pohjois-Amerikan vapaussodan aikaan. Fithien ja Hasselius
eivät pystyneet sinä aikana rakentamaan niin paljon laivoja kun niitä olisi tarvittu. Karl Fithie
kuoli 1782 ja hänen telakkansa joutui kauppiaiden käsiin. Sen tekniseksi johtajaksi kutsuttiin
Henrik Hasselius. Bremerin veistämö perustettiin samaan aikaan joka lisäsi kilpailua.
Entisestä Fithin veistämöstä käytettiin nimeä Turun vanha veistämö erotukseksi Bremerin
veistämöstä. Vuosien 1788-1789 välisen sodan aikaan molemmilla veistämöillä oli paljon
korjaus- ja muutostöitä. Turun laivanrakentajilla oli täystyöllisyyden aika kun Ranskan
vallankumoussodat alkoivat 1790- luvun alussa. Uudet alukset rakennettiin pääasiassa
Turun vanhalla veistämöllä.

1800-1900 LUKU

Suomen sodan aikana Turun vanha telakka teki pääasiasiassa töitä venäjän valtiolle. Rauhan jälkeen telakalla tehtiin ainoastaan korjaustöitä ja töitä riitti vain toiminnan ylläpitämiseen. Kaiken lisäksi Turun palo 1872 aiheutti sen että kaupungissa oltiin haluttomia sijoittamaan laivanrakennukseen.

Veistämöt vastasivat lamaan sijoittamalla uusiin laitteisiin. Veistämöille rakennettiin 1833 muun muassa paja, haudutusuuni ja keittiö. Näiden rakennustöiden ansiosta saatiin Venäjän laivastolta lisää korjaustöitä, jotka johtivat lisä tilauksiin. Veistämöt olivat taas täystyöllistetty vuoden 1840 jälkeen. Tilauksia tuli niin runsaasti että oli saatava lisää tilaa toiminnan laajentamiseen. Se ostikin vuonna 1846 vanhan telakka-alueen Turun linnan vierestä.

Turun vanha veistämöä pidettiin hyvänä ja se on ollut luultavasti 1830-1840 luvulla maan
paras telakka. Todisteena siitä olivat monet venäläiset laivatilaukset. Tosin ei silloin ollut
paljonkaan kilpailua vaikka ruokatavarakauppias Johan Ginman perusti 1840 luvulla pienen
telakan, Mariebergin telakan kuninkaankartanon maille Vähä-Heikkilään. Maistraatin
päätöksellä Mariebergin telakan toimintaa rajoitettiin niin paljon, että se joutui lopettamaan
toimintansa.

Turun vanha veistämö muutti nimekseen vuonna 1851 Turun Vanha Telakkayhtiö. Purjelaivojen aika alkoi kuitenkin olla ohi. Tätä kehitystä enteili konepajojen perustaminen Turkuun. Purjeet väistyivät höyrykoneen tieltä ja rauta syrjäytti puun laivanrakennuksessa. Ensin raudasta tehtiin laivan kaaret, mutta vähitellen siirryttiin kokonaan raudasta valmistettuihin aluksiin.

Konepajat saivat voimansa muuntuvuudesta ja rautatiestä. Niiden tuotanto oli monipuolista. Konepajat valmistivat muun muassa höyrykoneita, lyhtypylväitä, siltoja, maatalouskoneita, nostolaitteita ja rautatievaunuja sekä laivoja. Konepajoilla oli niin Suomessa kuin Ruotsissakin huomattava merkitys maiden teollistumisessa. Niihin perustui myös telakkateollisuus. Tällä oli oma etunsa, sillä näin telakat pystyivät rakentamaan kaikki laitteensa itse. Tämä omavaraisuus säilyi telakkateollisuudessa pitkään.

Ruotsalainen konemestari Anders Thalus Ericsson ja skotlantilainen David Cowie saivat luvan perustaa ensimmäisen konepajan ja valimon Turkuun vuonna 1842. konepaja rakennettiin joen itäiselle rannalle Korppoolaisten kallion juurelle. Krimin sodan jälkeen konepaja siirtyi englantilaiselle William Crichtonille, joka sodan alettua pidätettiin ja kuljetettiin Pietariin vuonna 1885. Hän pääsi kuitenkin insinööriksi sikäläiseen konepajaan, jossa hän tutustui Venäjä laivahankinnoista päättäviin laivaston upseereihin. Hän oli näiden suhteiden ansiosta etulyöntiasemassa, vaikka Venäjä rajoitti Suomen kauppapurjehdusta vuosisadan lopulla.

Crichton hankki Venäjältä tilauksia ja hänen aikanaan konepajan uusiksi tuotteiksi tulivat laivat. Hän perusti myös vuonna 1896 Pietariin laivanveistämön ja konepajan, Ochtan telakka jossa rakennettiin sota-aluksia. Rautalaivojen yleistyessä Crichton rakennutti hinaustelakan konepajansa tontin lähelle. Crichtonin lisäksi konepajan omistajina olivat Erik ja John Julin. Tehtaan tärkeimmiksi tuotteiksi tulivat höyryalukset.

Nopeat laajennukset pakottivat omistajat ottamaan suuria lainoja, joten he muodostivat tehtaan vuonna 1874 osakeyhtiöksi W:m Crichton & C:o Ab turvatakseen muun omaisuutensa konepajan mahdollisen vararikon varalta. Vuonna 1883 yritykseen yhdistettiin lisäksi Turun laivaveistämö. Laivateollisuudessa alkoi uusi aika. Crichton oli Turun suurin yritys ja hänen kuoltuaan vuonna 1889 yrityksen erikoisalaa olivat alukset, höyrykoneet ja höyrykattilat.

1900-2000 LUKU

Ensimmäinen maailman sota kuitenkin katkaisi suotuisan kehityksen ja
vuonna 1913 W:m Crichton & C:o Ab teki konkurssin. Samalla sen
Pietarissa toiminut sivuliike Ochta-telakka joutui lopettamaan toimintansa.
Turussa olevan telakan toiminnan jatkamiseksi perustettiin kuitenkin yhtiö
Ab Crichton, jotta tunnettu liikenimi ei häviäisi. Toinen konepaja joka vaikutti
laivanrakennukseen oli 1874 perustettu Turun konepaja. Sen perustivat
Turun merenkulun historiasta tunnettu alikapteeni Carl Korsman sekä
joukko kaupungin porvareita, kuten C.M Dahlström ja J.G.Wikerström.
Se sijaitsi joen itärannalla Korppoolaisenmäen juurella.

Laivanrakennuksen kannalta merkityllisemäksi muodostui toinen turkulainen
konepaja, joka vuonna 1899 muutti nimekseen Vulcan Ab. Se osti myöhemmin
Åbo mekaniska verkstadin laitokset ja alkoi kilpailla Crichtonin kanssa. Turun
teollisuuden kehitys olisi pysähtynyt ilman laivanveistämöitä ja konepajoja ensimmäisen
maailman sodan aikana. Nousu oli yksinomaan metalliteollisuuden ansiota. Itsenäisyyden
ajan alun merkittävin tuotantoyksikkö oli edellisten konepajojen yhdistymisestä vuonna
1924 syntynyt Crichton-Vulcan Oy.

Suurimmat tilaukset yhtiö saikin 1920 luvulla valtiolta. Se valmisti ammuksia ja
vuosikymmenen lopulla alkoi kolmen sukellusveneen ja kahden panssarilaivan rakennus.
Näiden jälkeen suomalaisten telakoiden kehitys pysähtyi puoleksi vuosikymmeneksi.
Crichton-Vulcan kärsi erikoistumattomuudesta ja työn vähyydestä. Se oli mekaaninen
konepaja, telakka ja köydenpunomo. Edellisen vuosikymmenellä saadun suuren puolustus-
ministeriön tilauksen avulla oli pystytty kuitenkin uusimaan muun muassa nostokalustoa
sekä kuljetuskalustoa.

Crichton-Vulcanin telakka oli kehityksen kärjessä, mutta siitä huolimatta
telakkateollisuudessa suoritettiin 1930-luvun lopulla suuria rakennejärjestelyjä. Vuosina
1936-1938 sulautettiin Wärtsilä yhtiön helsinkiläiset Kone ja Silta Oy, Hietalahden
sulkutelakka ja konepaja, turkulainen Crichton-Vulcan Oy, Kotkan Konepaja Oy,
Pietarsaaren Konepaja Oy, vaasalainen Onkilahden konepaja Oy sekä Taalin Rautatehdas
Oy. Pääyhtiön nimeksi muutettiin Wärtsilä-yhtymä Oy. Turun laitokset kulkivat Crichton-
Vulcan konepajan ja telakan nimellä vuoteen 1966 asti, jolloin nimi muutettiin muotoon
Oy Wärtsilä Ab Turun Telakka.

Toisen maailmansodan jälkeistä kehitystä ohjasi luonnollisesti sotakorvaustuotanto. Turkuun
syntyi sen myötä kaksi uutta telakkaa. Turun laivastoaseman sodan aikana perustamasta
korjauspajasta kehitettiin telakka, joka aloitti toimintansa 1945. Se kuului ensin osana Valtion
metallitehtaisiin. Vuonna 1951 se sai nimekseen Valmet Oy Pansion telakka. Pansioon
sijoittui myös toinen telakka, Oy Laivateollisuus Ab josta kehittyi pohjoismaiden suurin
puulaivojen veistämö.

Sodan jälkeisen laajentumiskauden jälkeen Turku säilyi Suomen laivanrakennusteollisuuden
keskuksena. Crichton-Vulcan oli suomen suurin telakka, jossa työskenteli noin 2900
työntekijää 1950-luvun alussa. Valmet Pansion telakalla työskenteli samaan aikaan 750
henkeä. Sotakorvausten jälkeen uudet telakat joutuivat hakemaan uusia tuoteideoita. Turun
ja porin läänistä tuli kuitenkin 1960-luvulla Suomen laivanrakennuksen keskus, jossa
rakennettiin 75% maamme laivoista kahden vuosikymmenen ajan. Tällöin läänissä toimivat
Wärtsilän lisäksi Valmet, Laivateollisuus, Rauma-Repola, Navire ja Hollming.

Vähitellen Turun telakka kävi ahtaaksi 1970-luvun alussa. Se oli jäänyt ydinkeskustan
tuntumaan eikä juuri voinut kasvaa alueeltaan. Erikoistuminen ja suurten alusten
tehokas tuotanto vaati uutta telakka-aluetta, joka päätettiin sijoittaa Pernoon. Viimeinen
uudislaiva rakennettiin Aurajoen rannalla vuonna 1976. Vuonna 1984 Turun telakat jaettiin
kolmeen itsenäiseen tulosyksikköön, jotka olivat uudislaivatuotantoon keskittyvä Turun
Telakka Pernossa, laivojen korjaustoiminta Turussa Aurajoella ja Kotkassa
sekä offshore-tuotanto.

Vuonna 1987 Wärtsilän telakkatoiminta irroitettiin emoyhtiöstä omaksi tulosvastuulliseksi
yhtiöksi Wärtsilä Marine INC, Wärtsilä meriteollisuus Oy, Turun Telakka. Vuonna 1989
telakkayhtiö teki konkurssin. Pahin eli laivanrakennusteollisuuden loppuminen Turussa
onnistuttiin kuitenkin välttämään. Laivanrakennus-teollisuus jatkoi nimellä Masa-Yards, joka
perustettiin yhdessä valtiovallan Wärtsilä konsernin, pankkien ja joidenkin Wärtsilä Marinelta
laivoja tilanneiden yhtiöiden kanssa.

Turun ja Helsingin telakat olivat toisen norjalaisyhtiön omistuksessa jo vuodesta 1991 ja
vuonna 2002 perustettiin yhtiö Aker Kvaerner Yards, jonka omistivat puoliksi Kvaerner ja
Aker RGI. Vuonna 2004 sitten perustettiin Aker Yards yhdistämällä ”vanha” Aker Yards ja
Kvaerner Masa-Yards. Vuonna 2005 Aker Finnyards fuusioimalla Kvaerner Masa-Yards ja
Aker Finnyards. Suomen yhtiön virallinen nimi muuttui 7.6.2006 Aker Yards Oy:ksi.

3.11.2008 lähtien Oslossa pääkonttoria pitävän kansainvälisen Aker Yards
-laivanrakennusryhmän ja sen kaikkientytäryhtiöiden yhteinen brändi on STX Europe

16.9.2009 STX Finland Cruise Oy
muuttaa nimensä STX Finland Oy:ksi

19.9.2014 lähtien Turun telakka tunnetaan nimellä Meyer Turku

Lähdeluettelo:

Aurajoen Rautakourat
Laivarakennus Turussa

Valokuvat
Turun maakuntamuseo
(TMM)